Täsmällinen sijainti tuo turvaa

Turvallisuuspalveluita tarjoava Securitas halusi käyttöönsä luotettavan paikannuspalvelun, jonka avulla saada tietoon nopeasti henkilöiden tarkat sijainnit sekä seurata autolla kulkevien työntekijöiden ajotapaa. Paikannin.com -palvelu osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Henkilöpaikannin toimii napinpainalluksella, ja apua hälyttävän henkilön sijainti on nähtävillä valvontakeskuksessa reaaliaikaisesti. Näin apua on mahdollista ohjata paikalle heti.

Selvää säästöä tien päältä

Securitaksella on käytössään yli 150 ajoneuvoa, jotka käyttävät paikannuspalvelua.

”Paikannuksen myötä vartijoidemme käytössä olevien autojen huolto-, korjaus- ja polttoainekulut ovat pudonneet noin 10 prosenttia. Tuotantoautojen mittareihin kertyy vuodessa yhteensä 10 miljoonaa ajokilometriä”, Securitaksen autopalveluiden esimies Juha Korhonen kertoo tyytyväisenä.

Ajotapaseurannasta isoa apua

Isoin etu Paikannin.com -palvelussa on kuitenkin ajotapaseuranta, joka tallettaa kaikki tiedot esimerkiksi kiihdytyksistä, matkanopeuksista ja jarrutuksista. Näin pystytään todistamaan, että yhtiön vartijat ajavat liikenteessä maltillisesti, vaikka katugallupit väittävätkin vartijoiden yleisesti aina kaahaavan paikasta toiseen. Ennakkoluulot saivat kyytiä ja 3000 henkeä työllistävän yrityksen työilmapiirikin koheni, kun puolueeton työkalu kertoo faktat kaikkien yksilöllisistä ajotavoista.